Klarineteissa on nykyisin säätöruuveja pari, joissakin on tuon ylärunkoruuvin lisäksi ankanjalassa ruuvi tai jopa erillinen säätövarsi ruuveineen e-f-läppien synkronointiin (eräät Selmerin mallit).
Säätökorkki on perinteinen ja toimiva ratkaisu näihin säätöihin. Ohutta korkkilevyä (0,6-1,2mm) saa soitinkaupoista, mutta kätevä veistelee nuo parin neliömillin kokoiset palat vaikka tasalaatuisesta, joustavasta pullonkorkista. Myös erilaiset "korvikkeet" ovat osoittautuneet toimiviksi, eli muoviset tai pahviset tiivisteet, joita voi joko ohentaa tai liimata kerroksiksi tarvittavan säädön mukaan.
Liiman suhteen kannattaa olla tarkkana. Syanoakrylaatti eli super-/pikaliima syövyttää hopeapinnoitteen koneistosta eikä kestä vääntöä, joten en suosittele. Usein jopa liima-alueen ympäristö syöpyy liimasta haihtuvan ainesosan takia. Erilaiset tarrapinnat, kuten post-it-lapuissa, eivät kuivu koskaan, joten paperilappunen, jolla säätö saatiin aikaan, saattaa ajelehtia koneiston pintoja pitkin lämpötilojen muutoksissa. Oman kokemukseni perusteella kontaktiliimat sekä yleisliimat (esim. Casco, Bostik) ovat kestävimpiä myös vipuosan pintaan tulevan hiertymisen osalta. Pieni puristus kuivumisen aikana on toisinaan tarpeen, ei kuitenkaan aina. Korkki hiotaan tai veistetään oikeaan paksuuteen liimauksen kuivuttua.
Kriisitilanteessa, esim. keikalla, kaikki keinot ovat sallittuja soittokelpoisuuden ylläpitämiseen. Sinitarraa, talouskelmua, roudarinteippiä ja monta muuta luovaa ratkaisua on tullut vastaan. Kannattaa kuitenkin hoitaa koneisto asianmukaisesti kuntoon mahdollisimman pian, kikkakakkoset tuppaavat aiheuttamaan seurannaishaittoja koneiston toimintaan jos niitä jää käyttöön pidemmäksi aikaa.
